Naiset

Naisten tuotteet Lifesta

 

Naisen kehon elämänkaareen kuuluvat erinäiset muutokset, joten keho tarvitsee eri aikoina erilaisiin tarpeisiin räätälöityä tukea. Kehossa tapahtuu jatkuvaa hormonien vaihtelua ja syklisyys on osa naisen elämää. Naiset ovat erilaisia ja jokaisen keholla on omat yksilölliset tarpeensa, mutta yleisesti naisten terveyteen liitetään tiettyjä muutoksia ja murrosvaiheita. Keholle merkittäviä murroskohtia voivat olla kuukautisten alkaminen, raskaus ja imetys sekä vaihdevuodet. Terveyteen vaikuttavat niin sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät ja hyvinvoinnin tasapainoa saattavat horjuttaa erilaiset arjen paineet, esimerkiksi stressi ja sairaudet. Samaten iän tuomat muutokset voivat vaikuttaa kehon toimintaan. Lifen verkkokaupasta löydät laajan valikoiman naisten terveyden tukemiseksi räätälöityjä valmisteita. 

 

Naisen kehon tarpeet vaihtelevat elämän eri vaiheissa

Naisten terveyden erityistarpeet muuttuvat elämänvaiheen ja -tilanteen mukaan. Päivittäiseen hyvinvointiin voivat vaikuttaa esimerkiksi limakalvojen herkistyminen tai virtsateiden terveys. Limakalvojen hyvinvointiin vaikuttavat muun muassa ikä, mahdollinen lääkitys sekä muut terveydentilaan liittyvät seikat. Virtsateiden terveyteen liittyvät ongelmat ovat naisilla miehiä yleisempiä johtuen fysiologisista eroavaisuuksista. Virtsateiden hyvinvoinnin edistämiseksi voi hyödyntää esimerkiksi karpalon luonnollista tehovoimaa, sillä karpalomehun tai karpaloa ja puolukkaa sisältävän mehun säännöllinen juominen voi ehkäistä virtsatietulehduksia.

Naisen kehon sykleihin kuuluvat myös kuukautiset. Kuukautiset ovat luonnollinen osa elämää ja niihin saattaa liittyä erinäisiä haasteita, kuten kiputuntemukset, runsas vuoto tai epäsäännöllisyys. Normaalin kivun rajoissa olevia tuntemuksia voi koettaa helpottaa esimerkiksi liikunnan tai lämmön avulla. Mikäli vuoto on runsasta, saattaa olla syytä varmistaa, ettei synny puutostiloja ja keho saa riittävästi rautaa. Arkea voi helpottaa myös valitsemalla omaan käyttöön parhaiten sopivat kuukautissuojat, esimerkiksi kuukuppi on ekologinen vaihtoehto.

Naiset kohtaavat elämänsä aikana vaihtuvia haasteita ja kuormituksia, siksi on tärkeää huolehtia elimistön hyvinvoinnista kaikissa elämän murroskohdissa. Muutokset voivat joskus aiheuttaa huolta ja niihin voi liittyä sekä sisältä että ulkoa tulevia paineita. Kuormittavissa tilanteissa on hyvä muistaa, että kehon hyvinvointiin vaikuttaa vahvasti myös mielen hyvä olo ja tasapaino. Hyvää oloa voi edistää pyrkimällä mahdollisimman monipuoliseen ravinnonsaantiin, liikkumalla itselle sopivalla ja mieluisalla tavalla sekä huolehtimalla riittävästä unen saannista jopa kiireiden keskellä. Mikäli hektinen arki ja elämäntilanne eivät hetkellisesti salli riittävän tasapainoista elämäntapaa, voi tukea saada myös luontaistuotteista ja naisen kehon erityistarpeet huomioivista valmisteista.

Kehon toiminnan syklisyyteen kuuluu monia luontaisia vaiheita, kuten hedelmällisyys ja vaihdevuodet. Hedelmällisyyteen liittyviä tekijöitä on useita: muun muassa ikä tai terveydentila voivat vaikuttaa kehon mahdollisuuksiin saada lapsia. Terveydentilaan vuorostaan vaikuttaa elämäntapojen yleinen terveellisyys, kuten levon, liikunnan ja monipuolisen ravinnon tasapaino. Hedelmällisyyttä heikentäviä tekijöitä voivat olla esimerkiksi stressi ja tupakointi. Tarvittaessa terveellisten elämäntapojen tukena toimivat valmisteet, jotka varmistavat sen, että keho saa tarvitsemansa vitamiinit ja muut tärkeät ravintoaineet.

Raskauden myötä tapahtuu lukuisia fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia. Muutosten tarkoitus on turvata odottavan äidin kehon hyvinvointi niin raskausaikana kuin synnytyksessäkin sekä varmistaa, että sikiö saa kaiken tarvitsemansa. Raskauden aikana perusaineenvaihdunta kiihtyy ja esimerkiksi punasolujen tuotanto lisääntyy, mikä voi vaikuttaa kehon raudan tarpeeseen. Odottavan äidin ravinnon tarve kasvaa ja monipuolinen, tasapainoinen ruokavalio onkin tärkeää sekä naisen että syntyvän lapsen terveyden kannalta. Raskausaikana kehon tarve tietyille vitamiineille ja kivennäisaineille voi lisääntyä.

 

Mitä kannattaa huomioida vaihdevuosien alkaessa?

Vaihdevuosien alkamisen myötä kannattaa huomioida naisen kehon muuttuvat tarpeet. Vaihdevuosilla tarkoitetaan elämänkaaren vaihetta, jonka aikana munasarjojen toiminta heikkenee ja estrogeenin tuotanto hiipuu. Luonnolliset muutokset voivat aiheuttaa kehossa tuntemuksia, jotka arjessa vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Vaihdevuosioireisiin liitetään muun muassa hikoilupuuskia, unen häiriintymistä sekä limakalvojen ohenemista. Unen laadun heikkenemisen myötä myös yleinen vireystila ja mieliala saattavat laskea. Oireisiin voi hakea helpotusta säännöllisestä liikunnasta ja monipuolisesta ravinnosta. Myös painonhallinnan merkitys voi vaihdevuosien aikana kasvaa. Tärkeintä on huomioida mielen ja kehon hyvinvoinnin keskinäinen suhde: sisäinen hyvä olo auttaa vastaamaan kehon kohtaamiin haasteisiin.

Kaikissa elämänvaiheissa kannattaa kiinnittää huomiota oman kehon tarpeisiin ja hyvinvointiin. Vaikka elämänrytmi olisikin hektinen, on syytä muistaa rentoutumisen sekä oman ajan merkitys kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Terveyden ylläpito on ajankohtaista kaikenikäisille! Lifen verkkokaupan kattavasta valikoimasta löydät tuotteita eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien naisten terveyden tueksi. 

 

 


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 24 / 77 tuloksesta

Harmonia KSM66 (L)

27,90
Varastossa

Harmonia KSM66 (L) Tuplapakkaus

44,90
1 kg = 498,89 €
Varastossa

KarpaLact Strong 60 kaps (Pakkauskoko: 60 kaps)

29,90
Varastossa

KarpaLact Strong 120 kaps (Pakkauskoko: 120 kaps)

51,90
1 kg = 617,86 €
Varastossa

Life Iron + C Rauta + C-vitamiini 90 kaps

11,90
14,90 €
Varastossa

Life MultiWoman Monivitamiini 90 kaps

19,90
1 kg = 349,12 €
Varastossa

Life Vitamin C + Berries Vahva C-vitamiini 90 tabl

18,50
1 kg = 134,06 €
Varastossa

Bertil's Omega 7 Skin 60 kaps

19,90
1 kg = 473,81 €
Varastossa

Bertil's Omega 7 Skin 150 kaps

47,90
1 kg = 460,58 €
Varastossa

Imetystee 30 g, Holle

4,90
1 kg = 140,00 €
Varastossa

Life MultiPregnant Monivitamiini 90 kaps

19,90
1 kg = 355,36 €
Varastossa

Life Karpalo 90 kaps (Pakkauskoko: 90 kaps)

21,90
1 kg = 308,45 €
Varastossa

Omega7 Eye

39,90
44,90 €
1 kg = 623,44 €
Varastossa

Efamol (Pakkauskoko: 120 kaps)

29,90
1 kg = 175,88 €
Varastossa

A. Vogel Menoforce Strong 30 tabl (Pakkauskoko: 30 tabl)

26,90
1 kg = 2 069,23 €
Varastossa

Life Nainen 45+

19,90
Varastossa

Life Ruusujuuri

17,90
Varastossa

Omega 7 kaksoistyrniöljy 150 kaps (Pakkauskoko: 150 kaps)

59,90
1 kg = 570,48 €
Varastossa

Ferroforte B+C 500 ml

14,90
1 l = 29,80 €
Varastossa

Omega 7 kaksoistyrniöljy 42g, 60 kaps (Pakkauskoko: 60 kaps)

28,90
1 g = 0,69 €
Varastossa

Solgar Gentle Iron

15,90
1 kg = 397,50 €
Varastossa

Life MultiVegetarian Monivitamiini 90 kaps

19,90
1 kg = 349,12 €
Varastossa

A. Vogel Menoforce Strong 90 tabl (Pakkauskoko: 90 tabl)

64,90
1 kg = 1 664,10 €
Varastossa

Mustaherukka+tyrniöljy omegat 60 kaps

22,90
1 kg = 532,56 €
Varastossa
1 - 24 / 77 tuloksesta

Hedelmällisyys

Yleinen terveydentila vaikuttaa myös naisen hedelmällisyyteen. Lifen valikoimasta laadukkaita tuotteita terveyden tueksi!

Herkät limakalvot

Herkät limakalvot saattavat vaivata erityisesti vaihdevuosien aikana. Lifen valikoimasta tuotteet limakalvojen terveyden tueksi!

Raskaus

Raskauden aikana huolehditaan sekä kehittyvän vauvan että äidin hyvinvoinnista. Luonnollista hyvinvointia tukevat tuotteet Lifesta!

Vaihdevuodet

Vaihdevuosien aikana kehon toiminta muuttuu. Lifen valikoimasta löydät terveystuotteet kaikkiin elämänvaiheisiin!

Virtsatiet

Tulehdukset saattavat häiritä virtsateiden luonnollista toimintaa. Lifen valikoimasta löydät tuotteet luonnollisen terveyden tueksi. Selaa valikoimaa! 

Hygienia

Hygieniatuotteita päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Lifen verkkokaupan valikoimasta. Tutustu tuotteisiin!