Raskaus

Raskaus on kehon muutosten aikaa

 

Raskaus voi olla yksi elämän merkittävimmistä käännekohdista ja odotusaika tuo mukanaan monia kehoa ja mieltä koskevia muutoksia. Raskauden aikana naisen elimistö keskittyy turvaamaan sikiön kehityksen ja pyrkii valmistautumaan synnytykseen. Odotus asettaa naisen keholle uudenlaisia haasteita, joten sikiön terveyden lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota myös naisen vointiin. Raskaus ja synnytys voivat herättää monia kysymyksiä ja niihin voi liittyä erilaisia huolen aiheita. Odottavan äidin kannattaa silti pyrkiä välttämään stressiä ja keskittyä hyvinvoinnista huolehtimiseen. Odotusaikaan mahtuu eri vaiheita ja ajanjaksoja, joilla on kaikilla omat erityispiirteensä.

 

Raskauden eri vaiheet

Odotusaika jaetaan kolmanneksiin sikiön kehityksen seurannan helpottamiseksi. Ensimmäisellä raskauskolmanneksella kehittyvät tärkeät elimet sekä rakenteet ja tänä aikana syntymätön vauva on erityisen altis ulkoisille tekijöille. Odottavan äidin osalta alkuraskauteen voivat kuulua monenlaiset mielen myllerrykset. Toisen kolmanneksen aikana sikiö kasvaa nopeasti ja elintoiminnot kehittyvät. Raskauden puolivälissä lapsen saaminen konkretisoituu odottavalle äidille uudella tavalla, kun vauvan liikkeitä pystyy jo tuntemaan. Viimeinen kolmannes vuorostaan valmistaa lasta syntymään. Lapsen keho on loppuvaiheessa jo kehittynyt selviämään kohdun ulkopuolisessa maailmassa. Viimeisellä kolmanneksella odottavan äidin kehossa tuntuvat niin kohdun kasvava paino kuin muutkin synnytykseen valmistavat muutokset. 

Hormonimuutoksista johtuva väsymys sekä lievä pahoinvointi ovat tavanomaisia alkuraskauden aikana. Helpotusta huonoon oloon voi saada riittävästä levosta sekä nauttimalla ruokaa usein mutta pieninä annoksina. Myös pahoinvointia lisääviä tilanteita ja aistiärsykkeitä on hyvä välttää. Pienet annokset ja välipalat saattavat auttaa myös närästysoireisiin, jotka ovat yleisiä raskauden jälkipuoliskolla. 

 

Mitä raskaana oleva erityisesti tarvitsee?

Raskauden aikana elimistön tarve erinäisille ravintoaineille kasvaa ja saantisuositukset kunkin ravintoaineen kohdalla auttavat rakentamaan odottavalle äidille sopivan, terveellisen ja monipuolisen ruokavalion. Ruokavalio ei poikkea ihmeemmin tavallisista ravitsemussuosituksista eli aterioilla tulisi nauttia runsaasti muun muassa täysjyväviljatuotteita, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä pehmeitä rasvoja eli kasviöljyjä leivän päälle ja ruuanlaittoon. Myös kalan syömistä sopivissa määrin suositellaan.

Niin raskautta suunnitellessa kuin myös odotusaikana elimistön on hyvä saada foolihappoa eli folaattia, jota löytyy muun muassa palkokasveista, esimerkiksi kikherneistä. Folaatin lähteiksi luetaan myös täysjyvävilja, tummanvihreät kasvikset sekä marjat ja hedelmät. Foolihappo on tärkeää sikiön kehityksen kannalta, joten tasapainoista ja folaattipitoista ruokavaliota on hyvä täydentää foolihappolisällä.

Raskauden aikana kehon rauta-arvot voivat laskea erityisesti ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen. Ne odottavat äidit, joiden ruokavalio on syystä tai toisesta suppeampi eikä keho saa kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, voivat puutostilojen välttämiseksi harkita vatsaystävällisiä ja hyvin imeytyviä valmisteita. Tyydyttymättömien, pehmeiden rasvojen saannista tulee huolehtia myös raskausaikana, sillä omega-3 ja omega-6-rasvahapot ovat välttämättömiä lapsen kehityksen ja kasvun kannalta. Rasvahapot edistävät muun muassa munuaisten toimintaa, vastustuskykyä sekä säätelevät verenpainetta.

D-vitamiini auttaa kalsiumia imeytymään ja osallistuu sikiön luuston kehitykseen. Vitamiini edistää myös lapsen kasvua. Suomessa D-vitamiinin saanti saattaa erityisesti talvikaudella olla haasteellista, joten tasapainoista ruokavaliota voi tarvittaessa tukea vitamiinilisällä. Odottavan äidin on hyvä kiinnittää huomiota myös riittävään jodin saantiin.

Odottavan äidin elimistön ja kehittyvän lapsen hyvinvointi rakentuu terveellisen ruokavalion, riittävän levon saannin sekä sopivan liikkumisen avulla. Mikäli esimerkiksi ruokavalion rajoitusten tai muiden syiden takia elimistö ei saa kaikkea tarvitsemaansa, voi arvioida yksilöllistä tarvetta monivitamiinivalmisteelle. Monivitamiinivalmistetta valitessa on olennaista valita beetakaroteenia eli A-vitamiinin esiastetta sisältävä valmiste valmiin A-vitamiinin sijaan. Beetakaroteenista elimistö valmistaa vain omien tarpeiden mukaisen määrän A-vitamiinia ja välttyy vitamiinin liialliselta saannilta.

Säännöllinen liikunta ylläpitää kuntoa ja edistää terveyttä myös odotusaikana. Liikkuminen voi lievittää selkävaivoja sekä auttaa painonhallinnassa. Aikuisille suunnatut suositukset liikunnan määrästä pätevät myös raskauden aikana ja mieluisan liikuntatavan valinnassa tärkeintä on, että se tuntuu mukavalta. Aktiivisuus ei ainoastaan tue odottavan äidin fyysistä terveyttä, vaan virkistää myös mieltä ja parantaa unen laatua. Stressiä voi vähentää liikunnan, levon ja säännöllisen elämänrytmin lisäksi mielekkäällä tekemisellä. Jaksaminen sekä mielen virkeys edistävät niin naisen kuin kehittyvän lapsenkin hyvinvointia sekä odotusaikana että synnytyksen jälkeen. 

Synnytyksen jälkeen alkaa naisen kehon palautumisprosessi, joka on yksilöllinen ja vie jokaiselta oman aikansa. Myös side syntyneeseen lapseen muuttuu ja totuttelu uuteen arkeen voi alkaa. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on parhaimmillaan elämää mullistava kokemus, joka kasvattaa samalla myös vanhempia.

Perusteet lapsen hyvinvoinnille rakennetaan jo raskausaikana, mutta kehityksen ja kasvun tuki jatkuu koko lapsuuden ajan. Lifen verkkokaupan valikoimasta löydät myös lapsille soveltuvia tuotteita kokonaisvaltaisen terveyden tueksi!


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Life MultiPregnant Monivitamiini 90 kaps

19,90
1 kg = 355,36 €
Varastossa

Vogelin Santasapina

17,90
1 l = 89,50 €
Varastossa

Ferroforte B+C 500 ml

14,90
1 l = 29,80 €
Varastossa

Solgar Gentle Iron

15,90
1 kg = 397,50 €
Varastossa

Imetystee 30 g, Holle

4,90
1 kg = 140,00 €
Varastossa

Baba de Caracol Night Treatment

35,90
1 l = 718,00 €
Varastossa

Bioteekin Super D-tippa

9,90
Varastossa

Bio-Folin foolihappovalmiste 400 µg

11,90
1 kg = 253,19 €
Varastossa

Salus Floradix Kräuterblutsaft

23,90
1 l = 47,80 €
Varastossa

Weleda Stretch Mark Massage Oil

26,90
1 l = 269,00 €
Varastossa

Solgar Prenatal Nutrients

Alk. 13,90
= 136,27 €

Salus Floravital

23,90
1 l = 47,80 €

Pukka Motherkind Baby (L)

5,90
1 kg = 163,89 €

Sonnentor Päivänsäde Imetystee 18pss

5,90
1 kg = 218,52 €