Mahtava TSI-kuuri, joka edistää hiustenkasvua
Tuntuuko siltä, että hiukset käyvät harvemmiksi eivatkä ole yhtä tuuheat kuin ennen? Hiustenlahtö voi johtua monesta eri syystä hormoneista stressiin.
Hyvä uutinen on, että hiusten kasvuun voi vaikuttaa monin keinoin. Eteerinen rosmariiniöljy on juuri nyt todellinen hitti. Yrtillä on hiusten kasvuun monia suosiollisia vaikutuksia, sillä se esimerkiksi kosteuttaa ja ravitsee hiuksia. Rosmariinia on monissa hiustenlähdön ehkäisemiseen tarkoitetuissa tuotteissa, mutta tehokuurin valmistaminen käy helposti myös kotona.
TEE NÄIN:
Sekoita pohjaöljyyn, esimerkiksi risiiniöljyyn, muutama tippa rosmariiniöljya. Lämmitä kämmenten välissä ja levitä hiuspohjaan. Hiero muutama minuutti sormilla tai hiuspohjaharjalla. Muista käsitellä hiuspohjan ihoa varoen, älä hankaa voimakkaasti sormilla tai harjan piikeilla.