Ravinto ja terveys
Helokkiöljyt

Helokkiöljyt

Helokit ovat horsmakasveihin kuuluvia ruohovartisia kasveja, joiden käytöllä on pitkä historia. Helokinsiemenistä saatua öljyä on hyödynnetty erityisesti ihon hyvinvoinnin edistämisessä, mutta öljyyn on liitetty muitakin hyötyvaikutuksia.

Helokkiöljyt Lifesta

Kasvikunnasta löytyviä luonnollisia tehoaineita on aina pyritty hyödyntämään niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Helokit ovat horsmakasveihin kuuluvia ruohovartisia kasveja ja myös niiden hyötykäytöllä on pitkä historia. 


Helokinsiemenistä saatua öljyä on hyödynnetty erityisesti ihon hyvinvoinnin edistämisessä, mutta öljyyn on liitetty muitakin hyötyvaikutuksia, sillä siinä on gammalinoleenihappoa eli monityydyttymätöntä omega-6-rasvahappoa. Gammalinoleenihaposta käytetään yleisesti lyhennettä GLA ja helokkien lisäksi sitä esiintyy myös muun muassa herukoiden siemenissä.


Lifen verkkokaupan valikoimasta löydät helokkiöljyt sekä kapseleina että öljyn muodossa ja voit valita juuri omiin tarpeisiin parhaiten soveltuvat tuotteet. Lisävinkkejä voi tarvittaessa kysyä myös Lifen myymälöiden asiantuntevalta henkilökunnalta!


Elimistölle elintärkeät rasvahapot

Rasvahappojen riittävä saanti on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellytys ja erityisesti keho tarvitsee hyviä, pehmeitä rasvoja. Rasvahapoilla on muun muassa tärkeä rooli hermoston ja aivojen toiminnassa sekä sydänterveyden edistämisessä. Myös silmät hyötyvät rasvahapoista, sillä rasvahapot tukevat näkökykyä.


Kasviöljyt sisältävät useimmiten pehmeitä rasvoja, joita elimistön olisi hyvä saada säännöllisesti. Tyydyttyneet, kovat rasvat nostavat veren haitallista kolesterolia ja pehmeät rasvat vuorostaan pitävät yllä tai jopa suurentavat hyvän kolesterolin määrää.


Helokkiöljyn gammalinoleenihappo kuuluu omega-6-rasvahappojen joukkoon. Omega-6 ja omega-3 ovat tärkeitä rasvahappoja, joita keho ei tuota itsestään vaan molempia on saatava ravinnosta. Ne myös tasapainottavat toisiaan, joten monipuolinen hyvien rasvojen saanti on turvattava säännöllisesti. Rasvahappojen ensisijainen lähde on ravitsemussuositusten mukaisesti koostettu ravinto, jossa käytetään riittävästi kasviöljyjä sekä esimerkiksi kalaa. Mikäli suositusten noudattaminen ei jostain syystä onnistu, terveellisiä elämäntapoja voi täydentää myös rasvahappovalmisteilla.


Mikä on kauniin ihon salaisuus?

Kaunis iho on monen tekijän summa. Terveelliset ja tasapainoiset elämäntavat, riittävä ravintoaineiden saanti, omalle iholle sopivat hoitorutiinit sekä perinnölliset tekijät voivat kaikki vaikuttaa ihon kuntoon.


Monipuolinen ruokavalio on tärkeää niin yleisen hyvinvoinnin kuin ihonkin kunnon kannalta. Joillakin ravintoaineilla on erityinen maine kauneuden edistäjinä ja ylläpitäjinä. Vitamiineista erottuvat esimerkiksi A-vitamiini sekä, C- ja E-vitamiinit. Kivennäis- ja hivenaineiden joukosta vuorostaan seleeni ja sinkki edistävät ihon hyvinvointia. Proteiineista kollageeni kantaa mainetta ihon kimmoisuuden ylläpitäjänä.


Ihon kimmoisuus vähenee luonnollisesti ikääntymisen myötä, mutta jo ennen ikääntymisvaihetta saattaa kasvojen iholle ilmaantua ilmeryppyjä esimerkiksi silmien ulkonurkkiin tai suun ympärille. Luonnollisiin muutoksiin on tärkeää suhtautua armollisesti ja helliä ihoa kaikissa ikävaiheissa, sillä hyvinvointi ja hehku ovat mahdollisia kaikenikäisille. 


Ulkonäöstä huolehtimisen lisäksi on tärkeää muistaa ihon merkittävin funktio: se suojaa kehoa ulkoisilta ärsykkeiltä, kuten mikrobeilta ja UV-säteiltä. Iho myös säätelee lämpöä ja estää veden haihtumista sekä tuottaa D-vitamiinia. Siksi ihon hyvinvointia kannattaa tukea ja pyrkiä ylläpitämään niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.


Ulkoisesti ihon kauneutta voi tukea suojautumalla liialliselta auringonpaahteelta, sillä ihon palaminen ei ainoastaan ole mahdollinen riskitekijä terveydelle vaan se myös nopeuttaa ihon ikääntymisprosesseja. Suojaamisen lisäksi ihoa on hyvä hoitaa säännöllisesti ja omalle ihotyypille sopivilla tuotteilla. Esimerkiksi kasvoöljyt ravitsevat ja lukitsevat kosteutta iholle.