Ravinto ja terveys
Opas parempiin aamuihin

Opas parempiin aamuihin

Tuntuvatko aamut aina tervanjuonnilta? Tässä lyhyt opas parempiin aamuihin!

Lue lisää

Kaikista ei tule aamuihmisiä yrittämälläkään, mutta aamujen siedettävyyttä voi lisätä rakentamalla rutiineja, jotka helpottavat heräämistä ja tuovat virtaa päivään!

Tärkein pohjustus hyvälle aamulle on tietysti hyvin nukuttu yö, joten älä tingi yöunista kiireisenkään arjen keskellä. Aikuinen ihminen tarvitsee unta keskimäärin noin 7-8 tuntia, joskin tässä esiintyy yksilöllistä vaihtelua. Kun keho ja mieli ovat saaneet riittävästi lepoa, ei herääminenkään tunnu niin vaikealta. Mikäli riittävä unensaanti tuottaa haasteita, pyri parhaasi mukaan tukemaan hyviä unirutiineja ja edistämään arjen stressinhallintaa.


Hyvien yöunien päälle on helpompi lähteä rakentamaan aamurutiineja, jotka tekevät aamuista edes piirun verran mukavampia.

Kokeile kirkasvalon herättelevää vaikutusta


Pimeys vaikuttaa melatoniinin, kehon luontaisen hormonin, tuotantoon. Sen vuoksi aamuherätys saattaa tuntua erityisen raskaalta juurikin syksyn, talven ja alkukevään pimeinä aamuina. Sisäisen kellon säätöön ja heräämisen helpottamiseen voi kokeilla kirkasvalon käyttöä. Viritä kirkasvalolaite esimerkiksi työpöydälle ja anna valon tehdä virkistävää työtään.


Jopa 15 minuutin kirkasvaloaika saattaa riittää virkistymiseen, mutta kirkasvalolaitteen käytön voi aloittaa tehostetusti siten, että ensimmäiset 1-2 viikkoa nauttii kirkasvalosta jopa parin tunnin ajan. Kirkasvalon käyttö kannattaa ajoittaa klo 6-10 välille.


Valikoimastamme löydät Innoluxin kirkasvalolaitteita, joiden avulla saat tehokasta kirkasvalohoitoa korvaamaan vähäistä luonnonvaloa pimeinä vuodenaikoina. Kirkasvalolaitteet sopivat tyylikkään

muotoilunsa ansiosta myös osaksi kodin sisustusta tai toimiston työhuoneeseen. Innoluxin sertifioituja kirkasvalolaitteita on myös turvallista käyttää.

Hemmottele aistejasi


Aamujen ei tarvitse olla ankeita. Liitä aamurutiineihin ripaus jotain erityistä, jotain hemmottelevaa. Arjen luksusta voi saada esimerkiksi tuoksuista. Mikäli käyt suihkussa aamuisin, valitse vartalonpesuun mahdollisimman raikas suihkugeeli. Esimerkiksi sitruksiset ja minttuisat tuoksut piristävät mieltä.


Tuoksujen herättävää vaikutusta voi hyödyntää myös pitkin päivää: kokeile energisoivaa tuoksusuihketta tai terapeuttista öljyä roll-on-muodossa. Tuoksutikku kulkee kätevästi mukana myös työpaikalle. Hengitä virkistäviä tuoksuja ja tunnet, kuinka uneliaisuus väistyy skarppiuden tieltä!


Mikäli tuntuu siltä, että suuhun jää hampaiden harjauksen jälkeenkin viipyilemään vähemmän miellyttävät hajut, kokeile kielenkaapimen käyttöä aamuisin. Kielenkaavin poistaa tehokkaasti kielen pinnalla majailevia bakteereja ja auttaa siten ehkäisemään epämiellyttävää tuoksua.


Jos aikaa vielä jää, lisää aamuiseen ihonhoitorutiiniisi pieniä, piristäviä askelia. Kokeile viilentää kasvorulla, silmänympärysvoide tai kangasnaamio jääkaapissa ja anna viileän tunteen virkistää sekä samalla laskea kasvojen tai silmänalusten turvotusta.

Panosta aamupalaan


Aamupala on joidenkin mukaan päivän tärkein ateria. Ateriarytmejä ja mieltymyksiä on monenlaisia, mutta kannattaa kokeilla, toisiko hyvä aamupala boostia päivään ja lisämotivaatiota sängystä nousemiseen.


Rakenna siis aamurutiini, jossa yhdistyvät helppous ja hemmottelevuus. Esimerkiksi tuorepuuron tai chiavanukkaan voi valmistaa jo illalla jääkaappiin odottamaan aamua.

Mikäli puurot ja vanukkaat eivät maistu, voi aamupalaksi loihtia smoothien. Smoothie on kätevä tapa yhdistää useampia ravintoainerikkaita ainesosia ja kätkeä juoman joukkoon niitäkin kasviksia, joita ei muutoin tule syötyä. Smoothien joukkoon voi halutessaan lisätä myös energiatasojen kohottamiseen räätälöityjä jauhesekoituksia. 


Jos haluat ravintoaineiden lisäksi nauttia myös esteettisestä elämyksestä, rakenna smoothie bowl, jonka päälle voi lisätä esimerkiksi omatekoista granolaa.

Aamupalarutiiniin voi kuulua myös ajoittainen rutiinien rikkominen. Piristä itseäsi kokeilemalla erikoiskahvia tai innostu uudesta teemausta! Mikäli haluat välttää kofeiinia, löytyy aamujuomaksi myös kofeiinittomia vaihtoehtoja, kuten yrttijuomia, sikurikahvia tai kaakaota.


Päivän alkuun voi saada lisää virtaa myös ajoittamalla esimerkiksi lenkki tai uimahallissa käynti heti aamuun, ehkä juuri se antaa sopivasti potkua päivään?


Kokeile erilaisia aamurutiineja ja löydä juuri oma tapasi aloittaa aamu hyvällä jalalla!