Ravinto ja terveys

Raskaus

Raskaus on parhaimmillaan ihanan odotuksen aikaa, johon mahtuu paljon valmisteluja, mielen myllerryksiä ja kehon muutoksia. Raskauden aikana elimistö keskittyy turvaamaan sikiön kehityksen ja valmistautuu synnytykseen.  Uusien tarpeiden myötä on tärkeää varmistaa, että odottava äiti ja tuleva vauva saavat kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Lifen valikoimaan kuuluvat muun muassa raskausajan tarpeisiin räätälöidyt vitamiinit ja kivennäisaineet sekä imetystee. Tutustu tuotteisiin!

Raskaus on muutoksen, kasvun ja kehityksen aikaa


Raskausaikana odottavan äidin keho muuttuu ja samalla sikiö kasvaa ja kehittyy. Odotusaika jaetaan kolmanneksiin sikiön kehityksen seurannan helpottamiseksi. Ensimmäisellä raskauskolmanneksella kehittyvät tärkeät elimet sekä rakenteet ja tänä aikana syntymätön vauva on erityisen altis ulkoisille tekijöille. 


Toisen kolmanneksen aikana sikiö kasvaa nopeasti ja elintoiminnot kehittyvät. Raskauden puolivälissä lapsen saaminen konkretisoituu odottavalle äidille uudella tavalla, kun vauvan liikkeitä pystyy jo tuntemaan. Viimeinen kolmannes vuorostaan valmistaa lasta syntymään. Lapsen keho on loppuvaiheessa jo kehittynyt selviämään kohdun ulkopuolisessa maailmassa. Viimeisellä kolmanneksella odottavan äidin kehossa tuntuvat niin kohdun kasvava paino kuin muutkin synnytykseen valmistavat muutokset.


Hormonimuutoksista johtuva väsymys sekä lievä pahoinvointi ovat tavanomaisia alkuraskauden aikana. Helpotusta huonoon oloon voi saada riittävästä levosta sekä nauttimalla ruokaa usein mutta pieninä annoksina. Myös pahoinvointia lisääviä tilanteita ja aistiärsykkeitä on hyvä välttää. Pienet annokset ja välipalat saattavat auttaa myös närästysoireisiin, jotka ovat yleisiä raskauden jälkipuoliskolla.


Mitä raskaana oleva erityisesti tarvitsee?

Raskauden aikana elimistön tarve erinäisille ravintoaineille kasvaa ja saantisuositukset kunkin ravintoaineen kohdalla auttavat rakentamaan odottavalle äidille sopivan, terveellisen ja monipuolisen ruokavalion. Ruokavalio ei poikkea ihmeemmin tavallisista ravitsemussuosituksista eli aterioilla tulisi nauttia runsaasti muun muassa täysjyväviljatuotteita, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä pehmeitä rasvoja eli kasviöljyjä leivän päälle ja ruuanlaittoon. Myös kalan syömistä sopivissa määrin suositellaan.


Niin raskautta suunnitellessa kuin myös odotusaikanakin elimistön on hyvä saada folaattia, jota löytyy muun muassa palkokasveista, esimerkiksi kikherneistä. Folaatin lähteiksi luetaan myös täysjyvävilja, tummanvihreät kasvikset sekä marjat ja hedelmät. Foolihappo on folaatin synteettinen muoto ja foolihappolisää suositellaan sikiön kehityksen tueksi.


Raskauden aikana kehon rauta-arvot voivat laskea erityisesti ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen. Myös tyydyttymättömien, pehmeiden rasvojen saannista tulee huolehtia myös raskausaikana, sillä omega-3 ja omega-6-rasvahapot ovat välttämättömiä lapsen kehityksen ja kasvun kannalta. 


D-vitamiini auttaa kalsiumia imeytymään ja osallistuu sikiön luuston kehitykseen. Vitamiini edistää myös lapsen kasvua. Suomessa D-vitamiinin saanti saattaa erityisesti talvikaudella olla haasteellista, joten tasapainoista ruokavaliota voi tarvittaessa tukea vitamiinilisällä. Odottavan äidin on hyvä kiinnittää huomiota myös riittävään jodin saantiin.


Odottavan äidin elimistön ja kehittyvän lapsen hyvinvointi rakentuu terveellisen ruokavalion, riittävän levon saannin sekä sopivan liikkumisen avulla. Mikäli esimerkiksi ruokavalion rajoitusten tai muiden syiden takia elimistö ei saa kaikkea tarvitsemaansa, voi arvioida yksilöllistä tarvetta monivitamiinivalmisteelle. Monivitamiinivalmistetta valitessa on olennaista valita beetakaroteenia eli A-vitamiinin esiastetta sisältävä valmiste valmiin A-vitamiinin sijaan. Beetakaroteenista elimistö valmistaa vain omien tarpeiden mukaisen määrän A-vitamiinia ja välttyy vitamiinin liialliselta saannilta.


Säännöllinen liikunta ylläpitää kuntoa ja edistää terveyttä myös odotusaikana. Liikkuminen voi lievittää selkävaivoja sekä auttaa painonhallinnassa. Aikuisille suunnatut suositukset liikunnan määrästä pätevät myös raskauden aikana ja mieluisan liikuntatavan valinnassa tärkeintä on, että se tuntuu mukavalta. Aktiivisuus ei ainoastaan tue odottavan äidin fyysistä terveyttä, vaan virkistää myös mieltä ja parantaa unen laatua. Stressiä voi vähentää liikunnan, levon ja säännöllisen elämänrytmin lisäksi mielekkäällä tekemisellä. Jaksaminen sekä mielen virkeys edistävät niin naisen kuin kehittyvän lapsenkin hyvinvointia sekä odotusaikana että synnytyksen jälkeen.


Synnytyksen jälkeen alkaa naisen kehon palautumisprosessi, joka on yksilöllinen ja vie jokaiselta oman aikansa. Myös side syntyneeseen lapseen muuttuu ja totuttelu uuteen arkeen voi alkaa. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on parhaimmillaan elämää mullistava kokemus, joka kasvattaa samalla myös vanhempia.


Perusteet lapsen hyvinvoinnille rakennetaan jo raskausaikana, mutta kehityksen ja kasvun tuki jatkuu koko lapsuuden ajan. Lifen verkkokaupan valikoimasta löydät myös lapsille soveltuvia tuotteita kokonaisvaltaisen terveyden tueksi!